perjantai 27. marraskuuta 2009

Ainoa Uni - musiikillinen reinkarnaatio

Nyt unia ja ripauksia totuudestakin kauniina kappaleina osoitteessa http://myspace.com/ainoauni !

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Kadotus

Itsepetoksen lämmin halaus ja tuttu tuoksu. Tiedämme kyllä missä ajatukseni viipyvät. Yksi kadonnut pyykkipoika voi tuoda tuhat siipiparia mielelleni.. Tuhannet siivet ja Luvattoman määrän pelkoa, sekä odottavan toiveen piilossa vaanivasta pedosta. Katseet, jotka pääsivät perille, repivät tiensä syvälle maailmaani, vaikka itselleni mitä yrittäisin väittää. Olen heikko. Mutta tunnen. Ja laulan vielä yhden laulun.

ɑinoa uni

Seinistä läpi suuren tammen alle lepäämään. En halua sinne. Ja silti tuntuu, että valun sinne tahtomattani. Saatanan manipuloivat paskat!

Ottivat pyhäksi tehtäväkseen osoittaa etten ole muuttunut. En tiedä olenko. Yritän kuitenkin parhaani. Enkä antaudu näin helpolla unten vietäväksi. Aion taistella vastaan kaikella mielenlujuudella, mitä minuun on rakennettu. Epävakaa persoona. NII-IN! Ei tällaisilla eväillä ole helppoa taistella. Mutten aio antaa pelkojeni vietellä minua. En nyt, kun kaikki on hyvin.

Pullo oli mauton, myönnän. Mutta vituttaa kun ei voi tilanteelle mitään vaikka käy kertomassa henkilökunnalle mahdollisesta vaaratilanteesta.. Kannattaa kampata tämä heikko, irrallinen mieli tässä vaiheessa: kun sillä ei vielä ole henkivartijoita. Lausunnot puihin! Käytäntö - eli raha - määrää. Apua lienee tulossa, mutta vasta joskus kuukausien päästä. Siihen asti taistelen yksin.

Terveisin lattialle pudonnut kukka

maanantai 12. tammikuuta 2009

ɑ - Sopimus

Kävelin rauhattomana tiellä, jolla liikkui muutamia ihmisiä. Synkkä hahmo käveli minua vastaan. En tunnistanut sinua ensin.. sitten tönäisit minua ohittaessasi kuin vahingossa. Kuulin askeltesi pysähtyvän muutaman metrin päähän minusta. En uskaltanut kääntyä. Kuulin sinun haistavan tuoksuani ilmassa raskaasti ja ahnaasti. Käännyin katsomaan, ja ensi kertaa liian pitkään aikaan näin silmäsi, sillä olit siirtänyt niin usein katseesi peittävät aurinkolasisi rintataskullesi roikkumaan. Kävelit suoraan eteeni ja tartuit leukaperiini pakottaen katseeni suoraan vaaleanharmaisiin sudensilmiisi. Otteesi oli niin varma, etten osannut pelätä; tiesin vain, että näin oli tapahduttava.

"Helena.. Helena. Annan sinulle nyt yhden mahdollisuuden hyvittää tekosi. Jotta voittaisit luottamukseni ja anteeksiantoni, tahdon sinun suorittavan muutamia tehtäviä jotka myöhemmin osoitan sinulle. Prosessi on pitkä ja vaatii sinulta ehdotonta sitoutumista niin minuun kuin tehtäviisi. Mikäli päätät valita tämän tien, et voi kääntyä enää takaisin."

Kieltäytyminen ei tullut mieleenikään: olin niin onnellinen jo siitä, että olin viimein päässyt puheisiin kanssasi. Läheisyytesi huumasi minut, ja silmäni tuijottivat omiisi kuin naulittuina. Nautin jokaisesta sanasta, joka tipahti huuliltasi, ja join niistä jokaisen halukkaasti. Olinhan janonnut anteeksiantoasi jo vuosia.
"Minä lupaan tehdä mitä ikinä vaadit. Tahdon tätä enemmän kuin mitään muuta."

Arvioit katseellasi vastaukseni painoa. "Sinun tulee olla vapaasti käytettävissäni. Joudut muuttamaan asuntooni, jotta voin vapaasti valvoa sinua ja tallentaa jokaisen liikkeesi. Tehtävien aikana et saa pitää mitään kontaktia ulkomaailmaan. Niiden välillä voit palata normaaliin elämääsi, mutta heti kutsuni saatuasi sinun on palattava luokseni seuraavaa tehtävää varten. Ymmärtänet, ettei tämä ole leikkiä. Tehtäviä suorittaessasi minä ruokin sinut, vaatetan sinut, ja annan sinulle kaiken mitä tarvitset. Minä päätän asioistasi ja tekemisistäsi, ja joudut luovuttamaan avaimesi, puhelimesi ja kaikki henkilökohtaiset tavarasi minulle. Toisin sanoen, Helena, asunnossani olet täysin minun armoillani. Onko tämä ongelma sinulle?"
"Ei, ei ole. Suostun kaikkiin ehtoihisi. ..Olen valmis tekemään mitä ikinä minulta vaaditkaan." Pelonsekainen rakkauteni väikkyi varmasti silmistäni (en ole koskaan ollut hyvä piilottelemaan mitään), ja nyökkäsit hyväksyessäsi vilpittömän lupaukseni aitona.

Mitäpä hävittävää sinulla olisi tässä tilanteessa ollutkaan: olin täysin vallassasi. Toisaalta, niinhän olin ollut jo kaikki nämä vuodet.. kiinni niin tiukasti, että irrottautuakseni olin matkan varrella ollut pakotettu repimään useampia sydämiä kahtia. Pitkän aikaa oli kulunut ilman, että olin uskaltanut myöntää itselleni olevani edelleen täysin kiinni sinussa. Mutta ethän sinä voinut siitä mitään tietää: minä kun olin pysytellyt turvallisen välimatkan päässä "kaupungin pelottavimmasta, hulluimmasta ja ennalta-arvaamattomimmasta" nuorukaisesta, joka ei sopinut elonmuottiin, jonka olin mielessäni valanut itselleni. Siltikin oli jokin osa sydämestäni ollut aina luonasi, ja olin kauhulla odottanut tulevaa.

Nytkin tiesin, että raivossasi saattaisit tappaa minut, mutta jokin määrittämätön voima sisälläni janosi niin lujasti sinun läheisyyttäsi (ja uskalsi toivoa anteeksiantoasi), että minun oli pakko suostua ehtoihisi. Jo kauan olin odottanut tätä päivää - tätä hetkeä jolloin taas kohtaisimme. Ne muutamat kerrat vuosien varrella, jolloin olin tavalla tai toisella törmännyt sinuun, olivat aina saaneet sydämeni lyömään uskomattoman tiheään! Tällaiset hetket saivat sanalla sanoen muutenkin varsin vivahteikkaan elämäni tuntumaan mitä ihmeellisimmältä unelta. Tällaisina hetkinä olin elossa!

"Minä ilmoitan sinulle paikan ja ajan. Se tulee tapahtumaan pian, joten järjestä asiasi niin, ettei sinua kaivata mikäli sattuisit olemaan pitempiäkin jaksoja poissa normaalielämästäsi. Ja muista, että tämän sovittuamme et voi enää perua puheitasi - olet nyt sitonut itsesi minuun ajaksi, jonka pituuden ja syvyyden päätän minä."
"Syvyyden?"
"Niin. Tulemme suorittamaan osan tehtävistäsi unissasi."

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

ɑ - Yhtenä iltana

Olimme vihdoin sopineet tapaavamme. Matka luoksesi tuntui iäisyydeltä. Askeleeni olivat kevyet, mutta mieleni raskas, sillä tiesin, että kyseessä olisi kaikkea muuta kuin mukava juttutuokio vanhan rakastetun kanssa. Tänä iltana jokin muuttuisi: pääsisin eroon tästä minua jo vuosia kalvanneesta tunteesta, että tarkkailet askeleitani ja näet elämääni minun tietämättäni. Tämä ilta olisi se Yksi Ilta, josta Hector riimittelee kappaleessaan. Tänä iltana kuolisin.

Saavuin talolle, jonka olit unissani aina varannut leikittääksesi minua, lemmikkiäsi. Jo useamman kerran olin alitajunnassani paennut sinua tämän suuren, labyrinttimaisen talon huoneissa; pakokauhussani olin oppinut käyttämään hyväkseni talon ihmeellisen kauniita huoneita joita tuntui aina riittävän loputtomiin edellisten huoneiden perään. Erityisen hyvin tunsin talosi ulko-ovien eriskummalliset lukkosysteemit, sillä ulkoa pääsi sisään useampaa eri reittiä - ja luoja tietää kuinka olin jo kymmeniä kertoja yrittänyt lukita sinut ulos talosta.

Astuin läpi pienen, kauniin terassin jota reunustivat uneliaan roikkuvat, tummanvihreät muratit. (Jotenkin - unessakin - tiesin talon olevan vain oman mieleni luomus, mutta rakastin sitä enkä halunnut päästää siitä irti. Halusin aina muistaa leikkikenttämme.) Koskematta kammottavaan ovikelloon, jonka ääni sai aina minussa aikaan pelonväristyksiä, astuin sisään suuresta tummanpuhuvasta ovesta. Kuulin kaoottista pianomusiikkia salista, ja lähdin kuin vastaanhakoitellen kulkemaan ääntä kohti. Saavuttuani saliin näin Sinut. Kuin meren armottomat aallot hyökyi raivosi flyygelin koskettimille, ja selkäpiitäni karmi. Olit kauniimpi kuin muistinkaan. Minut huomattuasi lakkasit heti soittamasta. Suljit flyygelin kannen, ja lähestyit minua hitaasti. Katsoit minua kuin vain peto voi saalistaan katsoa. Halusit minut elävältä, mutta ensin tahdoit leikkiä kanssani. Pieni sydämeni takoi.. tässä se oli: nyt se alkaisi taas. Aivan kuin unissani aiemmin! Nopeasti käännyin takaisin eteishalliin, jonka läpi juoksin keittiöön ja sitä kautta vierashuoneiden välikköön, josta oli myös kulku ulos. En kuullut askeleita takanani, ja tiesin sinun tulevan minua vastaan ulkokautta. Avasin varovasti ulko-oven, ja vilkaisin suuntaan josta arvelin sinun pian ilmestyvän. Muutaman sekunnin kuluttua näinkin jännittyneen vartalosi hyppäävän aidan yli ja juoksevan ovea kohti. Sain juuri ja juuri aktivoitua oven takalukon, ja vain hetkeä ennen kuin tartuit ovenkahvaan, sain vedettyä raskaan oven kiinni - nenäsi edestä. Juoksin kuin riivattu vierashuoneiden läpi työhuoneeseen, jossa muistin olevan ihmisen mentävän ikkunan. Löin ikkunan luukun kiinni ja suljin hakaset, jotka estäisivät sinua avaamasta ikkunaa ulkoapäin. Kuten aiemminkin, olit luonnollisesti jättänyt talon jokaisen ikkunan auki minun pakokauhuani varten, eikä aikaakaan kun kuulin viereisestä huoneesta tömähdyksen. Olit päässyt käytävän perimmäisen huoneen ikkunan kautta sisään! Tiesit minun olevan seinän takana. Syöksyin työhuoneen ovesta ulos, ja juoksin vierashuoneiden käytävää pitkin takaisin keittiötä kohti. Kuulin askeleesi perässäni, tunsin hengityksesi takanani. Ennen keittiötä tarrasin kiinni porraskaiteeseen, joka johti yläkertaan. Sain kun sainkin kiepsautettua itseni sivuun perinteiseltä juoksureitiltämme, mutta sinä olit nopeampi. Kaappasit minut väkivaltaiseen syleilyysi, ja adrenaliinin vaikutuksen laannuttua lakkasin heti rimpuilemasta: tiesin ettet päästäisi minua irti.

Veit minut saliin, ja istutit minut flyygelisi takana olevalle korotetulle lattiatasanteelle. "Nyt minä käyn hoitamassa erään asian, ja sinä pysyt siinä." En uskaltanut katsoa silmiisi nyökätessäni, sillä tiesin pakenevani heti kun se olisi mahdollista. Ehkä sinä tiesit sen myös, mutta luultavasti toivoit minunkin haluavan tätä, syvällä sisimmässäni. "Kun palaan, tahdon sinun istuvan siinä juuri noin: kauniisti peloissasi. Tässä ei mene kauaa."

Kun suljit ulko-oven, sydämeni hakkasi kuin olisin maratonin juossut. Mitä nyt? Uskallanko lähteä? Tiesin sinun etsivän minut käsiisi ennemmin tai myöhemmin. Eikö tämän pitänyt olla se ilta, jolloin kaikki muuttuu: jolloin saan lopettaa iäisen pakenemisen? Olisiko minusta todella kuolemaan sinun armoillasi.. sinun sairaan mielesi vallan alla? Sydämeni hakkasi yhä päättäväisemmin. Ei. Minä en kuolisi tänään. Juoksin perääsi ulko-ovelle, ja totesin sen olevan lukittu ulkoa päin. Myös vierashuoneiden välikön oven ja takaoven olit lukinnut, ehkäpä tietäen että saattaisin kuitenkin haluta paeta. Mihin minä olinkaan itseni sotkenut!

Kavutessani ulos työhuoneen ikkunasta puhelimeni soi: arki tarjosi turvapaikkansa, kun äitini pyysi minut laulamaan kanssaan läheisen kapakan karaokeen. Ilta ja yö sujuivat mutkattomasti ja kevyesti musiikin tahdissa. Olin taas jättänyt asiat puolitiehen. Minusta ei ehkä olisi tähän.

Muutaman päivän kuluttua iltapäivälenkilläni kohtasin sinut. Lähes päivittäin käyttämäni reitin varrelle oli jätetty jättimäisen suuri vaaleankeltainen puusta veistetty pääsiäismuna. Lähestyessäni munaa sen kyljestä lennähti auki suuri ovi, ja sinä hyppäsit esiin: seisoit vain muutaman kymmenen sentin päässä minusta. Ylävartalosi oli paljas, ja olit hiestä märkä. Katselit minua raivoissasi, mutta tuoksusi huumasi minut. Halusin sinua.

"Päätit sitten karata." En sanonut mitään, mutten saanut katsettani irti raivokkaista silmistäsi. "Siitä saat maksaa kovan hinnan, tyttöseni. Saanko esitellä muutaman luomukseni?" Nauroit hölmistyneelle ilmeelleni, kun jättimäisestä munasta kapusi esiin vielä kolme eläimellistä ihmishahmoa. Oli kuin olisit koonnut heidät useista eri vartalon osista - kuin Frankenstein tarinassa, mutta hienostuneemmin. Kolme hirviötäsi olivat kauniita, hyvärakenteisia nuoria miehiä. Silti pelkäsin heitä katsoessani, sillä jotenkin olit saanut heihin sitä samaa elämänvoimaa ja raivoa joka sinut piti liikkeellä: se näkyi heidän silmistään. Neljä ɑ:a. Painajainen.

Raahasitte minut talolle, ja kolme gorillaasi istuttivaat minut flyygelin ääreen. "Soita nyt viimeinen laulusi", sanoit rauhallisesti. "Haluan, että nautit viime hetkistäsi täällä." Vapisten pelosta aloin tapailla lapsena eräässä soittorasiassa kuulemaani melodiaa. Pian se kehittyi koskettimilla kauniiksi rapsodiaksi, joka hengitti elämää niin kuin minä hengitin sinua. Pelkoni valtias.. sinulle minä soitin viimeisen kappaleeni. Rakastin sinua, ja halusin sinua. Tiesin sinun nauttivan kuulemastasi, sillä huokaisit ääneen erään varsin upean osion aikana. Olin onnellinen.

Kun kappale päättyi, yksi gorilloistasi vei minut makuutiloihin. Hän pakotti minut peseytymään ja kampaamaan hiukseni kauniisti. Kun kaksi muuta luomustasi astuivat sisään, tiesin, mikä minua odotti: he kantoivat käsissään nahkahihnoja.

---

Sidottuna, käytettynä ja nöyryytettynä; kuolemanväsyneenä; odotin sinua sängyllä. Halusin pois, mutten jaksanut enää välittää. Sieluni oli jo kuollut. Hirviösi olivat murskanneet sen väkivallalla ja raa'alla himolla. Odotin Sinua kuin kuolemaantuomittu uskova odottaa synninpäästöään. Odotin kauan.

Viimein astuit huoneeseen. Istuit viereeni sängylle, silitit hikistä päätäni ja verille ruoskittua selkääni. Avasit käsieni siteet, ja käänsit minut selälleni. Painoit huulilleni mitä hellimmän suudelman, ja hetkisen sain hengittää elämänvoimaasi sisääni. Sinä hetkenä rakastin sinua enemmän kuin koskaan. Terän syvä viilto kurkullani tuntui synninpäästöltä. Olin vapaa.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Incomplete

Are you afraid?
Are you ashamed?
The light has died..
Your last goodbye.

You'll never know how it feels
to lose yourself: to be complete!
And no-one else will take the blame,
it's mine to bear.

"Come play with me."
..and so did he..
Beyond your trust
hurt you I must.

You'll never know how it feels
to lose yourself: to be complete!
And no-one else will take the blame,
it's mine to bear.

My body's tired of losing you,
the drug of lust you withdrew.
Tonight I had no choice
to leave you breathing.

You'll never know how it feels
to lose yourself: to be complete!
And no-one else will take the blame,
it's mine to bear.

You'll never know how it feels
to lose yourself: to be complete!
And no-one else will take the blame,
it's mine to bear.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

The Last Walz

Oli kylmä, kirkas yö. Taivas huokui uhkaa, jonka valkoinen täysikuu yritti hohdollaan peittää. Kohtasin sinut pimeässä, enkä tunnistanut sinua. Tartuit käteeni ja veit minut läpi pihojen kirkkomaalle. Minua palelsi. Katsoit minuun, enkä nähnyt silmissäsi ketään. Koetin pitää silmäni auki, sillä kuu oli niin kaunis.. halusin nähdä sen. Halusin olla siinä, enkä missään muualla. Asetit kätesi uumalleni, ja tartuit toisella käteeni. Jostain mieleni takaa alkoi kuulua musiikkia: Polttavan hidasta, surullista valssia. Käänsit minut takaisin todellisuuteen. Näin sinut, tunnistin kasvosi. Veit minut tanssiin. Rauhallisesti palaen liikutit minua. Pysäytit ajan, ja odotin seuraavaa liikettä kuin se olisi viimeinen. Mutta tanssi jatkui.. Tuntui kuin olisit pitänyt minut paikallani; sinua vasten; ja kuin maailma olisi pyörinyt ympärillämme. Liikutit minua tähtien alla juuri oikeaan aikaan, sillä seuraavana yönä en enää nähnyt sinua.